Yhteiskunnallinen Yritys ja Avainlippu -merkit

 

 

Maajoukkueen verkkokaupalle on myönnetty Yhteiskunnallinen Yritys -merkin käyttöoikeus osoituksena liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä.

Samassa yhteydessä Suomalaisen Työn Liitto myönsi Maajoukkueen verkkokaupalle Avainlippu -merkin osoituksena Suomessa tuotetusta ja työllistävästä palvelusta.

Yhteiskunnallinen Yritys -merkki kertoo, että yritys on perustettu yhteiskunnallista tarkoitusta varten ja voitosta suurin osa kanavoituu yhteiskunnalliseen hyvään. Maajoukkueen verkkokaupan tapauksessa voitot kanavoidaan suomalaisen jalkapallon ja futsalin toimintaympäristön tukemiseen ja kehittämiseen.

Perusteluissa korostettiin myös liiketoiminnan yhteiskunnallisten vaikutusten osoittamista ja toiminnan avoimuutta.
Avainlippu-merkki palvelun yhteydessä puolestaan kertoo, että palvelu työllistää Suomessa ja että yritys on kotimaisessa omistuksessa.

Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä.  Merkin myöntämisen ensisijaisena kriteerinä on aina se, että palvelu on tuotettu Suomessa. Lisäksi suomalaisten kustannusten osuus palvelun omakustannusarvosta, eli kotimaisuusasteen, on oltava vähintään 50 prosenttia. Palvelu-Avainlippua hakevalla yrityksellä on myös oltava merkittävä kotimainen omistusosuus, Suomessa toimiva johto ja yrityksen pääkonttorin tulee sijaita Suomessa.

Avainlippu-merkki tunnetaan Suomessa erittäin hyvin. Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan käytännössä kaikki yrityspäättäjät ja kuluttajat tuntevat Avainlipun. Suomalaisista suurin osa (75 %) on myös sitä mieltä, että Avainlippu vaikuttaa ostopäätöksiin positiivisesti ja noin puolet suomalaisista yhdistää Avainlippu-merkkiin vastuullisuuden.

 

FAQ

Yhteiskunnallinen Yritys -merkin saaneet yritykset ratkovat liiketoiminnallaan yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia. Ne käyttävät suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen tavoitteensa edistämiseen.

www.yhteiskunnallinenyritys.fi

Avainlippu on Suomessa valmistetuille tuotteille ja Suomessa tuotetuille palveluille myönnettävä alkuperämerkki. Avainlippua kantaa yhteensä noin 5000 tuotetta, tuoteryhmää tai palvelua.

www.suomalainentyo.fi/yrityksille/avainlippu/


Suomalaisen Työn Liitto toimii sen puolesta, että suomalaisen työn arvostus kasvaa ja suomalainen työ menestyy. Tehtävämme on kannustaa valitsemaan työtä Suomeen.

www.suomalainentyo.fi